Neljästoista viikko

Viikon lämpimät päivät ovat herättäneet viimeisetkin unikeot: erityisesti rupikonnat ovat aktivoituneet. Norsutalon sisätiloista on siirretty ulos jo kolme unista rupikonnaa. Lintulammilla taas vierailee vapaasti lentävä kyhmyjoutsenpariskunta.

kühmnokk-luik_foto Inari LeimanEläintarhan omat hanhet-sorsat, joutsenet ja pelikaanit pääsivät isommalle lammelle. Õismäelta joulukuussa tuotu apaattinen kyhmynoukkajoutsen pääsi nyt muiden lintujen seuraan. Kyseisellä joutsenella oli Rönsskärin saarella 2013 laitettu rengas. Joutsen saa nyt itse päättää, jääkö eläintarhan alueelle vai lentääkö pois. Katso video joutsenen vapauttamisesta täältä.

Kevään ensimmäinen miluvasikka syntyi torstaina.

Tegita talledega_foto Inari LeimanLasten eläintarhan vuohilauman keväisen poikimisen aloitti 11-vuotias Tegita, joka sai huolehdittavaksi kaksi beigeä kiliä. Perjantaina poikimista jatkoi 10-vuotias Tetis, jonka perheeseen lisääntyivät kolmoset.

Matšuriankurjilla on pesässään ensimmäinen muna ja kameralla varustetussa maakotkan pesässä jo kaksi. Peruukki- ja Taiwaninfasaanit aloittivat myös munimisen.

Eläintarhan lajisuojelukeskusessa on onnistuneesti paritettu jo 10 vesikkoparia. Ensimmäisiä poikasia odotetaan äitienpäiväksi.

Norsutalon nelisormimangusti sai itselleen uuden parin, joka pääsi viikonlopun tutustumisen jälkeen muuttamaan kokonaan aitaukseen. Pari tuli toimeen heti ilman mitään ongelmia.

Torstaina Tšekkiin (Homutovin, Prahan ja Chlebyn eläintarhat) lähetetttiin EARAZA:n suositusten mukaisesti kuningasmerikotkauros, Sichuanin sinilammaspukki ja tunturipöllönaaras.

Aukioloajat

  • Lipunmyynti
    9-17
  • Sisätilat *
    10-18
  • Lasten eläintarha
    10-19

*Sisätilat ovat maanantaisin suljettu
Eläintarha on avoinna kaksi tuntia lipunmyynnin sulkemisajan jälkeen.

Saapuminen

Paldiski mnt sisäänkäynti
Pysäkki Zoo, bussit nr. 21, 21B, 22, 41, 42 ja 43; autolla, polkupyörällä ja kävellen

Ehitajate tee sisäänkäynti
Pysäkki Nurmenuku, bussit nr. 10, 28, 42, 43, 46, 47; autolla, polkupyörällä ja kävellen

Katso sisäänkäyntien sijainnit kartalla

Yhteystiedot

Ma-Pe +372 6943 300
zoo@tallinnzoo.ee

Ehitajate tee 150 / Paldiski mnt. 145

Palaute