Neljäskymmenesyhdeksäs viikko

Nord tünniga_foto Signe Kalgan_colSunnuntaina eläintarhan kävijät saivat nauttia jääkarhujuhlien jälkimainingeista. Eläintarhan ystävät-seura toi jääkarhuille Noralle ja Nordille lahjaksi muovitynnyreitä. Tynnyreiden kanssa painiminen, heitteleminen, upottaminen, kantaminen ja heittäminen olivat syntymäpäiväsankareiden mielestä erityisen hauskaa. Katso video täältä.
kollane anakonda uues ekspositsioonis_foto Inari Leiman

Norsutalossa sisustettiin yksi terraario uudelleen ja jo iäkäs, 24-vuotias naaras paraguyainanakonda sai sen itselleen. Tropiikkitalon sinikelta-arapoikasten on aika muuttaa jo omilleen ja heidät siirrettiin pois vanhempien aitauksesta. Papukaijavanhempien pesää valmistellaan jo seuraavia poikasia varten.

Jokin aika sitten linnuilta otetut verikokeiden tulokset ovat saapuneet. Tänä vuonna kuoriutuneista tipuista kaikki kolme pelikaania ovat uroksia, samaten lumikurki sekä maakotka. Arokotkan poikasista yksi on uros ja toinen naaras. Äänekkäät sinikelta-arat ovat molemmat naaraita kuin myös pöllömäellä kuoriutuneet hiiripöllöt. Viime vuonna eräät eläintarhan kävijät lahjoittivat afrikanhuuhkaja parin eläintarhalle, joiden sukupuoli tarkistettiin samalla – molemmat yksilöt ovatkin uroksia.

Kanadanhanhet ja merihanhet siirettiin pienemmälle alueelle lintulammella, jotta talvielämä olisi hieman sujuvampaa. Lampien yli menevä silta suljetaan vasta kun lumi on maassa.

Ympäristökeskus nauttii joulutunnelmasta marraskuun lopusta lähtien. Joulujuhlat tuovat valoa pimeisiin iltoihin, kun juhlaväeki askartelee, selvittää miten eläimet elävät talvella ja millainen onkaan kotieläimen joulu.

Eläintarhan lahjakaupasta voi löytää eläinaiheisia joululahjoja, olkoon se eläintarhan omaa hunajaa, kalenteri, lumileopardipaita tai eläinkuvioinen solmio, jokaiselle löytyy varmasti jotain.

Aukioloajat

  • Lipunmyynti
    9-17
  • Sisätilat *
    10-18
  • Lasten eläintarha
    10-18

Sisätilat ovat maanantaisin suljettu. Eläintarhan alue on avoinna kävelylle klo 20.00 asti.

Saapuminen

Paldiski mnt. 145 – North Entrance

From Tallinn city centre (Kaubamaja) bus no. 42 (Bus stop Zoo) From Freedom square (Vabaduse väljak) buses no. 22, 41, and 42 (Bus stop Zoo) From Railway station (Balti jaam) buses no. 21, 41, and 43 (Bus stop Zoo)

Ehitajate tee 150 – West Entrance

From Tallinn city centre (Kaubamaja) bus no. 42 (Bus stop Karikakra or Nurmenuku) From Railway station (Balti jaam) bus no. 43 (Bus stop Karikakra, Nurmenuku or Zoo) Buses no. 10, 12, 13, 28, 37, 45, 46, 47

Zoo map

Yhteystiedot

E-R +372 6943 300; Emergency: 512 69 65
zoo@tallinnzoo.ee

Ehitajate tee 150/Paldiski mnt. 145
Tallinn 13522, Estonia

Give us feedback