Tallinnan eläintarhan panos uhanalaisten lajien luontoon palauttamiseen

Eläintarhat edistävät keinotekoisten populaatioiden hallinnan lisäksi myös uhanalaisten lajien luonnonvaraisten populaatioiden perustamista. Tämä tapahtuu joko luontoon palauttamisen ohjelmien rahallisella tukemisella tai eläinten lisääntymisen ja luontoon palauttamisen kautta. Tallinnan eläintarhan suurin panos uhanalaisten lajien luontoon palauttamiseen on ollut vesikon kannan perustaminen Hiidenmaan saarelle.

Vesikko

Vesikkokannan perustaminen Hiidenmaalle alkoi jo vuonna 2000, jolloin saareen kuljetettiin 17 Tallinnan eläintarhassa syntynyttä vesikkoa. Saarelta oli ennen sitä poistettu turkistarhasta luontoon karanneet minkit ja selvitetty, mistä vesikoille kaikkein edullisimmat elinympäristöt löytyisivät.

Vuosien varrella on kehitetty vesikkojen luontoon palauttamista varten useita eri menetelmiä, mutta parhaisiin tuloksiin on päästy perustamalla puoliksi luonnonvaraisia aitauksia Hiidenmaalle ja päästämällä sieltä nuoria elämiä vapaaksi. Saareen on vapautettu yhteensä lähes 600 yksilöä, viimeksi vuonna 2016.

Vesikon luonnossa selviämisestä tietojen keräämiseen järjestetään Hiidenmaalla Lutreola-säätiön kanssa säännöllistä seurantaa. Seurannan tulosten perusteella voidaan sanoa, että Hiidenmaalle on muodostunut vesikon vakaa, noin 60–90 yksilön populaatio.

Vesikkoja on Hiidenmaan lisäksi vuodesta 2019 lähtien palautettu luontoon myös Saarenmaalla. Ensimmäiset vesikot saapuivat Saarenmaalle vuonna 2022.

Partakorpikotka

Tallinnan eläintarha on osallistunut myös partakorpikotkien lisääntymisohjelmaan. Lajin lisääntymstä varten olemme solmineet yhteistyösopimuksen korppikotkien suojelujärjestön Vulture Conservation Foundationin kanssa, joka edistää partakorpikotkien kantojen luontoon palauttamista.

Eläintarhan partakorpikotkien pari Alilla ja Akilalla on vuodesta 2011 kuoriutunut kahdeksan poikasta. Neljä poikasta ovat varttuneet eläinhoitajien huomassa ja neljä ovat kasvaneet partakorpikotka-sijaisvanhempien pesässä Itävallassa Haringseen uhanalaisten korppikotkien säilytyskeskuksessa. Tallinnan eläintarhassa kuoriutuvat partakorpikotkan tiput ovat erittäin merkittäviä, sillä täkäläisen koiraan geeniperimän välittäminen on partakorpikotkien geneettisen monipuolisuuden lisäämisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Tallinnan eläintarhassa kuoriutuneiden nuorten partakorpikotkien vapauttaminen Espanjan luontoon | VCF

Kuva

Aukioloajat

  • Lipunmyynti ja sisäänpääsy 9-16
  • Eläintarha 9-17
  • Sisätilat, ml Sademetsä Ma 11-16, Ti-Su 10-16
  • Sademetsän sisäänpääsy 15:30 asti
  • Lasten eläintarha (sisätila) 10-17

Kartta

Eläintarhan kartta