Uusi koti siperiantiikerille ja toisille Kauko-Idän eläimille
Huom! Koko alue valmistuu pian.
Tiikerilaakson muodostavat lähinnä siperiantiikerille ja muille Kauko-Idän eläimille perustettavat aitaukset ja vierailijoiden alueet. Suunnittelun lähtökohtana on ollut eläimien hyvinvoinnin varmistaminen, mutta sen lisäksi on huomioitu myös vieraiden kannalta elämyksellisen ympäristön saavuttaminen. ”Tiikerilaakson konseptin laatimiseen on osallistunut monta asiantuntijaa, mm. yhdysvaltalainen eläintarhasuunnittelun asiantuntija. Toivomme tiikerilaakson olevan sellainen paikka, jonka ratkaisuissa on hyödynnetty maailmanlaajuisesti tämän hetken paras asiantuntemus. Näin pystymme tarjoamaan eläimille niiden hyvinvointivaatimusten kannalta parhaita mahdollisia olosuhteita, tarjoamaan asiakkaillemme kiehtovia elämyksiä sekä osallistumaan lajin suojeluun sen luonnollisissa elinympäristöissä.” Näin on tiikerilaakson suunnitelmaa kuvaillut eläintarhan edellinen johtaja Tiit Maran.
Siperiantiikerin lisäksi siirretään tiikerilaaksoon monet muut alun perin Kauko-Idässä elävät eläinlajit: amurinleopardi, vuorisusi, mantšuriankurki, mustahaikara, lapinpöllö ja viirupöllö. Laaksoon muuttaa myös alppimurmeli. Kaikki lajit tulevat elämään luonnollisen elinympäristönsä mukaisessa paikassa, joka luo myös eläintarhan vieraille hyvän kuvan Kauko-Idän luonnosta. Siperiantiikeri on kauimpana pohjoisessa elävä laji, jonka levinneisyys sijoittuu Kauko-Idässä Amurinjoen alueelle. Tällä hetkellä on luonnossa enää noin 500 siperiantiikeriä.
- Siperiantiikerit
Kesäkuun alussa palasi tiikerilaaksoon kaikkien rakastama siperiantiikeri Pootsman, joka oli ollut vuosia kestäneellä matkalla Euroopan eri eläintarhoissa. Pootsman eli uhanalaisten lajien lisääntymisohjelman puitteissa Tšekissä Zlinin eläintarhassa (2018), Italiassa Parco Natura Vivassa (2020) ja Sloveniassa Ljubljanan eläintarhassa (2021). Pootsmanille syntyi Tšekissä ja Italiassa kuusi jälkeläistä ja tällä hetkellä 13-vuotias Pootsman on jo moninkertainen isoisä. Tiikeri palasi Tallinnaan Sloveniasta yhdessä lajikumppaninsa Danutan kanssa.
Tiikerilaaksoon on saapunut myös vuonna 2022 Helsingin Korkeasaaren eläintarhassa syntynyt siperiantiikerinaaras Ohana, Skotlannista on tulossa siperiantiikeriuros Aleksander.
- Tiikerilaakso
Tiigritele on ligikaudu 2,5 hektari suurusel maa-alal loodud looduslik keskkond suurte puude ja veesilmadega ning uudsete õhus kulgevate käigutunnelitega.
Tiikerilaakso on aivan Kaakkois-Aasian trooppisen sademetsärakennuksen vieressä ja sen kahvilasta voivat vieraat seurata tiikereiden toimia myös lasiseinä läpi. Alueella on avattu Tiigri-kahvila ja kolme levähdysaluetta, joissa kaikissa on lasten leikkikenttä.
Tiikerilaakson rakennustyöt aloitettiin vuonna 2023 ja uusi alue on vierailijoille avoinna 19. kesäkuuta 2024 alkaen.
- Eläintarha kiittää
Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia asianosaisia ja lahjoittajia, jotka ovat tukeneet meitä Tiikerilaakson suunnittelussa ja toteuttamisessa:
Eläintarhojen suunnittelija Julia Hanukanova, Riin Kersalu, Tallinna Linnavaraamet (Tallinnan kiinteistölaitos), SWECO Projekt OÜ, AS EG Ehitus ja INF Ehitus OÜ, Atemo OÜ, Keskkonnaprojekt OÜ, Eesti Loomaaiasõprade Selts (Viron eläintarhan ystävien seura), AS Olerex, Pipedrive OÜ, Premia Tallinna Külmhoone AS, Citycon OÜ, Jääaja Keskus, Sauen lukion ja Nissin peruskoulun oppilaat, Skeleton Technologies ja lukuisat yksityishenkilöt.
Erityiset kiitokset myös amuritiikeri Pootsmanin kummi Krah Pipes OÜ -lle, joka tuki Pootsmanin ylläpitoa muissa eläintarhoissa hänen poissaolon ajan Tallinnasta.